Category Archives: Perheoikeus

Lastensuojelun asiantuntija Virve Toivonen Legal Loungen lakimieheksi

OTL, VT Virve Toivonen on nimitetty Legal Loungen lastensuojelun asiantuntijalakimieheksi 1.3.2017 alkaen. Toivosen erityisosaamisena ovat lapsen oikeudet, lastensuojeluasiat ja perus- ja ihmisoikeuskysymykset sekä oikeusprosessiin liittyvät asiat. Toivonen toimii tutkijana Helsingin yliopistossa ja on mittavan tutkijauransa lisäksi toiminut hallintotuomarina hallinto-oikeudessa (pääpaino lastensuojeluasioissa) sekä apulaissyyttäjänä Helsingin syyttäjänvirastossa. Toivonen on myös vetänyt lapsen oikeuksiin liittyviä koulutuksia erityisesti tuomareille ja sosiaalityöntekijöille.

Toivonen väittelee oikeustieteen tohtoriksi keväällä 2017 aiheenaan lapsen oikeudet erityisesti lastensuojelussa. Hän on toimittanut marraskuussa 2016 julkaistun Lapsen oikeudet lastensuojelussa -teoksen, joka käsittelee laajasti ja käytännönläheisesti lapsen oikeuksia lastensuojelussa.

Virve Toivonen tulee vastaamaan Legal Loungen lastensuojeluun ja lapsioikeuteen liittyvistä toimeksiannoista, mukaan lukien lasten edunvalvonta-asioista. Legal Lounge toivottaa Virven lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme!

Lisätietoja asiasta antaa toimitusjohtaja Hanna Rahikka, p. 050 302 6440 tai hanna.rahikka(a)legallounge.fi.

 

Pick your battles

lapsi

Tuttavani kävi läpi avioeroprosessia jokunen aika sitten. Maantieteellisesti kaukana minusta, mutta puhelimen päässä. Toimin tilanteessa kuuntelevana korvana, en lakimiehenä. Hän otti asian juridisen puolen osalta yhteyttä paikkakunnallaan toimivaan ammattilaiseen, jotta hän saisi jatkossa apua mahdolliseen tuomioistuinkäsittelyyn – pariskunnan keskusteluyhteys kun oli lähes täysin poikki ja näytti todennäköiseltä, että osituksesta ja lapsiin liittyvistä asioista ei saataisi sopua aikaan. Ainakaan ilman ammattilaisia.

Kokenut avioerojuristi oli sanonut tuttavalleni: “Juridisten neuvojen lisäksi haluan sanoa sinulle sen, minkä kokemus näissä asioissa on opettanut. Kun avioero on riitaisa ja siinä on mukana lapsia, on järkevä toisinaan joissain asioissa niellä kiukkunsa. Usko minua, tulet ajan kuluttua kiittämään itseäsi jokaisesta niistä kerrasta, kun hillitsit itsesi. Lasten parhaaksi.”

Neuvon tarkkaa sanamuotoa en muista ja se saattoi hieman jo muuttaa sanamuotoaan suusta suuhun kerrottaessa, mutta ydinajatus oli sama: joka asiasta ei kannata riidellä. Joskus on lasten edun ja hyvinvoinnin vuoksi tärkeää niellä oma kiukku ja käsitellä sitä muualla kuin ex-puolison tai lasten edessä/kanssa. Tilanteen äärimmilleen kärjistäminen ei joka asiassa ole järkevää. Tärkeää on turvata jatkossa se, että vanhemmat kykenevät kommunikoimaan keskenään lasten asioissa ja säilyttämään lasten läheisen suhteen molempiin vanhempiin.

Olin iloinen kahdesta asiasta. Ensinnäkin siitä, että juridiikan ammattilainen ei edistänyt riitaa, vaan sovintoa – kuten toki kuuluukin. Toisekseen siitä, että hän uskalsi sanoa asiakkaalle tuon neuvon senkin uhalla, että riitaisassa tilanteessa tämä todennäköisesti saattoi myös ärsyttää asiakasta. Asiakas kun usein näkee vain oman asiansa eikä kokonaisuutta eikä näin ollen voi ymmärtää, että hänen asiaansa ajava asiamies ei olekaan joka asiassa hänen kanssaan samaa mieltä. Tämän asiakas saattaa kokea herkästi siten, että oma asiamies ei ole “hänen puolellaan”, vaikka siitä tilanteessa ei ole kyse.

Jokaisessa erossa on kaksi osapuolta. Toisissa eroissa on noiden kahden osapuolen lisäksi myös lapsi tai lapsia, joihin tilanne vaikuttaa. He ovat tilanteessa tahtomattaan ja täysin vanhempiensa toiminnan varassa. Toki lapsia suojelee lainsäädäntö asiaan liittyen, mutta lainsäädäntö ei kata kaikkea asiaan liittyvää ja lisäksi tuomioistuimen päätökset ovat vasta viimesijainen ja hidas keino puuttua asioihin.

Lähetänkin nyt näin virtuaalisesti kiitoksen kollegalleni sinne kauas: KIITOS siitä, kun olit ammattilainen. Pysyit tarpeeksi etäällä etkä mennyt asiakkaan tunteisiin mukaan. Autoit näkemään juridisen kokonaiskuvan ja kykenit selittämään kansankielellä siihen liittyvää lainsäädäntöä. Kiitos kun autoit selvittämään sovinnon mahdollisuutta, vaikka sovintoa asiassa ei saatukaan aikaan. Kiitos kun olit ihmiselle ihminen. Sitä mekin pyrimme Legal Loungessa olemaan – joka päivä!

Author: Hanna Rahikka

Miten avoliitto eroaa avioliitosta eron hetkellä tai toisen puolison kuollessa?

Aikoinaan kun vanhempani muuttivat yhteen, ei ukkini millään voinut ymmärtää, että nuoripari ei ollut heti avioitumassa. Niinpä ukkini ottikin asian suhteen “oikeuden omiin käsiinsä” ja ilmoitti kirjeitse nuorelle “susiparille”, että joululomalla pidettäisiin häät ja esteiden tutkintalomake olisi tässä kiitos. Avoliitolla oli yhteiskunnassa hyvin erilainen asema 45 vuotta sitten verrattuna tähän päivään.

Vuonna 2008 julkaistiin oikeusministeriön avioliittotyöryhmän mietintö, jossa ehdotettiin säädettäväksi laki yhteistalouden purkamisesta avoliiton päättyessä sekä muutettavaksi eräitä siihen liittyviä lakeja. Mietinnössä esitetään mielenkiintoinen tilasto avoliittoperheiden määrän kehityksestä. Vielä vuonna 1970 avoliittoperheitä oli 2,3 % kaikista perheistä, kun vuonna 2007 heitä oli jo 21,2 %. Vuonna 1970 avioliittoperheitä oli kaiken kaikkiaan 85,2% perheistä ja yksinhuoltajaperheitä 12,6 %. Vuonna 2007 avioliittoperheitä oli enää 66,3 % perheistä ja yksinhuoltajaperheiden määrä oli sen sijaan pysynyt kohtuullisen samana 12,5 %:ssa.

Mikä avoliitto sitten on? Avopariksi katsotaan kansankielellä puhuttaessa pariskunta, joka elää yhdessä saman katon alla, mutta ei ole keskenään aviossa. Avopareja on vastikään yhteenmuuttaneista nuorista kymmeniä vuosia avoliitossa asuneihin. Toiset avoparit päätyvät naimisiin, toisille on kannanotto nimenomaan olla avioitumatta ja toisille asia ei ole merkityksellinen eikä se ehkä koskaan ole tullut puheeksikaan.

Laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta määrittelee avopuolison ja avoliiton seuraavasti: “Avopuolisoilla tarkoitetaan tässä laissa yhteistaloudessa asuvia parisuhteen (avoliiton) osapuolia, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai joilla on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Avopuolisoksi ei kuitenkaan katsota sellaista henkilöä, joka on avioliitossa.” 

Avoliiton määritelmä kuulostaa hyvin selkeältä ja mukaan on otettu jopa maininta siitä, että toisen kanssa naimisissa oleva henkilö ei voi olla kyseisen lain silmissä lisäksi avopuoliso avoliitossa. Sen sijaan kansankielellä puhuttaessahan hän sitäkin on. Hän on avioliitossa, mutta asuu avoliitossa jonkun toisen kanssa.

Kyseistä lakia sovelletaan avoliittoihin, jotka ovat päättyneet sen jälkeen, kun laki tuli voimaan 1.4.2011. Tärkeää on siis muistaa, että vaikka kyseessä olisi kansankielellä avopari ja heidän eronsa, ei lakia voi soveltaa heihin, jos he eivät täytä lain määritelmää avopuolisoista ja avoliitosta. Tämän lisäksi avoliiton tulee olla päättynyt yllä kerrotun päivämäärän jälkeen.

Lain mukaan avoliiton päättyessä voidaan toimittaa avopuolisoiden omaisuuden erottelu, “Jos avopuoliso tai kuolleen avopuolison perillinen sitä vaatii” (2 luku 4 §). Tuossa erottelussa molemmat avopuolisot pitävät oman omaisuutensa ja jos heillä on yhteistä omaisuutta, yhteisomistussuhde on vaadittaessa purettava.

Lähtökohtana on yhteisomistusolettama eli jos omaisuutta eroteltaessa avopuolisoiden välisestä sopimuksesta tai olosuhteista muutoin ei käy selville eikä voida näyttää, kumman avopuolison omaisuuteen jokin irtain esine kuuluu tai että se on yhteistä omaisuutta, avopuolisoiden katsotaan saaneen sen yhteisesti yhtäläisin oikeuksin. Tämä olettama tulee suoraan mainitusta laista (6 §).

Erottelusta tehdään erottelukirja, jonka tekemisen osalta on viittaus Perintökaaren 23 luvun 9 §:ään eli erottelukirja tehdään siis kirjallisesti ja se on allekirjoitettava sekä kahden esteettömän henkilön todistettava oikeaksi. Jos pesänjakaja tekee erottelun, allekirjoittaa jakokirjan hän.

Lain 3 luku herättää nykyään asiakkaissamme eniten kysymyksiä. Tuo kolmas luku käsittelee hyvitystä yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta.  Sen 8 § mukaan “Avopuolisolla on oikeus hyvitykseen, jos hän on yhteistalouden hyväksi antamallaan panoksella auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään tämän omaisuutta siten, että yhteistalouden purkaminen yksinomaan omistussuhteiden perusteella johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella.

 Yhteistalouden hyväksi annetuksi panokseksi katsotaan:

 1) työ yhteisen talouden tai toisen avopuolison omistaman omaisuuden hyväksi;

 2) varojen käyttö yhteiseen talouteen;

 3) varojen sijoitus toisen avopuolison omistamaan omaisuuteen; tai

 4) muu näihin verrattava toiminta.

 Oikeutta hyvitykseen ei ole, jos yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta koitunut perusteeton etu on olosuhteet huomioon ottaen vähäinen.”

Hyvitys ei ole siis pääsääntö. Hyvitystä ei saa jokaisen avoliiton purkauduttua automaattisesti.

Tällä hetkellä on olemassa vailla lainvoimaa oleva Vaasan hovioikeuden ratkaisu, jossa on nimenomaan kiistelty siitä, voiko “hän” olla toisen osapuolen isä, joka on tehnyt vastikkeetta rakennushankkeessa töitä avopuolisoiden yhteisesti omistamalla kiinteistöllä, koska kyseessä oli hänen lapsensa ja lapsen kodin rakennus. Pesänjakaja oli katsonut, että hyvitystä olisi isän vastikkeettoman työn nojalla maksettava, mutta käräjäoikeus katsoi etteivät avoliittolain 8 §:ssä säädetyt hyvityksen edellytykset tässä tapauksessa täyty. Näin ollen B:n ei katsottu olevan velvollinen maksamaan pesänjakajan määräämää hyvitystä A:lle. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja lopputuloksen. Valitusluvan pyytämiselle ja valituksen tekemiselle korkeimmalle oikeudelle tarkoitettu määräaika päättyi 1.4.2016. Tänään 9.5.2016 korkeimman oikeuden kirjaamosta saamani tiedon mukaan valituslupaa on haettu ja valitus on toimitettu. Blogimme jää seuraamaan asian käsittelyä.

Sikäli kyseisen ratkaisunkin perusteluissa mainitussa hallituksen esityksessä 37/2010 lausutaan, että yhteistalouteen panostaminen sinällään ei riitä oikeuttamaan hyvitykseen, vaan panoksen tulee olla sen kaltainen, että se johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella omaisuutta eroteltaessa ilman hyvitystä. Esimerkkinä mahdollisesta hyvitykseen oikeuttavasta panoksesta on hallituksen esityksessä mainittu merkittävä rakennus- ja korjaustyö tai vastaavan varallisuuden sijoittaminen toisen omistamaan rakennukseen. Edellä kerrotussa oikeustapauksessa kyse onkin siis siitä, kenen (“hänen”) panostus asiassa on kyseessä. Käräjäoikeus oli tulkinnut asiaa siten, ettei kolmannen henkilön vastikkeetta antamaa panosta voida tulkita siten, että se antaa oikeuden avopuolisolle hyvitykseen toiselta avopuolisolta (kolmas henkilö ei ole laissa tarkoitettu “hän”). Hovioikeus hyväksyi ratkaisun perustelut ja lopputulokset (Vaasan hovioikeus S 15/283).

Hyvityksestä voidaan sopia tai hyvitysvaatimus voidaan tehdä omaisuuden erottelua varten määrätylle pesänjakajalle. Jollei pesänjakajan määräämistä ole haettu, hyvitysvaatimus voidaan saattaa kanteella käräjäoikeuden ratkaistavaksi. (3 luku 9 §)

Hyvitystä tulee vaatia omaisuuden erottelussa tai nostaa sitä koskeva kanne kuuden kuukauden kuluessa omaisuuden erottelusta. Muutoin oikeus hyvitykseen raukeaa. Jos erottelua ei ole toimitettu, tuo oikeus hyvitykseen raukeaa kuitenkin vain jos ei kannetta ole nostettu tai pesänjakajan määräämistä haettu 3 vuoden kuluessa avopuolison kuolemasta tai siitä, kun avopuolisot muuttivat pysyvästi erilleen.

Verottaja on antanut ohjeen avoeron yhteydessä maksettavasta hyvityksestä siltä osin, mitä veroseuraamuksia hyvityksestä mahdollisesti seuraa niin hyvityksen maksajan kuin saajankin kannalta.

Voiko avoliittoon mennessään sitten varautua jotenkin mahdollisen eron/toisen kuoleman jälkeisen omaisuuden erottelun ja mahdollisen hyvityksen vaatimisen kannalta?

Puolisot voivat tehdä etukäteen sopimuksen avoliiton päättymisen varalta. Avopuolisot voivat sopia esimerkiksi siitä, ovatko jo tehdyt tai suunnitellut hankkeet tai hankinnat olleet sellaisia, jotka on jo hyvitetty tai joihin ei haluta soveltaa lain tuomaa hyvitysmahdollisuutta. Nämä tulee tällöin määritellä tarkasti, jotta myöhempää väärinkäsityksen vaaraa ei ole. Sopimukselle ei ole sikäli tiukkoja muotovaatimuksia, mutta se kannattaa ehdottomasti tehdä kirjallisesti ja päivätä sopimus sekä molempien osapuolten se luonnollisesti allekirjoittaa. Itse tekisin sopimuksesta molemmille osapuolille alkuperäiset kappaleet. Sopimusta ei tämän hetken lainsäädännön nojalla rekisteröidä mihinkään. Huomionarvoista on, että tällaisella sopimuksella ei voi pätevästi luopua oikeudesta vaatia omaisuuden erottelua (tai siitä, että ei tulisi hakemaan pesänjakajaa erottelun toteuttamiseksi). Jos pesänjakaja myöhemmin määrätään, tulee hänen kuitenkin ottaa mahdollisen sopimuksen sisältö huomioon erottelua tehdessään.

Vaikka tämä kirjoitus käsitteleekin pääosin avioeron tilannetta, nostan lopussa esiin kaksi tärkeää seikkaa koskien avopuolison kuolemaa.

Tällä hetkellä ei ole olemassa lainsäädäntöä avopuolison perintöoikeudesta. Jos haluat, että avopuoliso perii sinut, on sinun tehtävä testamentti.

Avopuolisolla ei myöskään ole vastaavaa oikeutta kuin aviopuolisolla toisen puolison kuoleman jälkeen pitää (tietyin edellytyksin) jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteistä kotia (kuolleen puolison yksin tai osin omistamaa). Näiltä osiin lakiin ei ole – ainakaan vielä – tullut muutoksia.

Avopuoliso voi kuitenkin saada toisen avopuolison kuoltua harkinnanvaraista avustusta kuolinpesästä. Avustus voidaan antaa myös käyttöoikeutena omaisuuteen. (Perintökaari 8 luku 2 §).

Ota yhteyttä Legal Loungeen ja sovitaan tapaaminen, jossa kartoitetaan teidän tilanteenne!

Author: Hanna Rahikka

…………………………………………………………………………………………………………………………………………………..

Perhe- ja perintöoikeudellisten blogien sarja on yleisluonteinen fiktiivisiin tapahtumiin perustuva katsaus johonkin yksittäiseen lain säännökseen ja toimii siksi ainoastaan ajatusten herättäjänä, ei neuvona tosielämän tilanteisiin.

“Sano sinä ammattilaisena, kannattaako se avioehto tehdä?”

Saamme usein kysymyksiä siitä, kannattaako avioehto tehdä? Yleisluonteisena kysymyksenä tuohon ei ole yhtä ainoaa “oikeaa” vastausta. Siihen kysymykseen, kannattaako juuri teidän tehdä avioehto, voitte sen sijaan saada ammattilaisen keskusteluapua päätöksenne tueksi. Päätös on aina pariskunnan yhteinen eikä avioehtosopimusta voi yksin toinen osapuoli tehdä.

Seisoin taannoin maistraatin aulassa jonottamassa palvelutiskille, kun viereeni pyörähti nuoripari suoraan vihkimistilaisuudesta. Vaimo piti kädessä kukkakimppua ja molemmat hymyillen pyysivät avioehtonsa rekisteröintiä. Mieleeni tuli ystäväpariskunta, joka erosi sovussa ja ensin haki avioehdon rekisteröintiä ja sen jälkeen avioeroa. Avioehto oli jäänyt pitkän avioliiton aikana tarkoituksesta huolimatta laatimatta ja eron kynnyksellä se koettiinkin tarpeelliseksi.

Avioliiton solmiminen on päätös, joka useimmiten perustuu tunteisiin, mutta sen solmimista voivat puoltaa myös järkiperäiset, jopa taloudelliset syyt kuten leskeneläke. Avioitumisen kynnyksellä on paljon pohdittavia käytännön asioita esteiden tutkinnasta juhlien järjestämiseen. Yhä useampi miettii kuitenkin avioitumispäätöksen tehtyään myös sitä, mikä se avioehto oikeastaan onkaan ja pitäisikö sellainen tehdä. Siinä missä avioehdon tekemistä on pidetty aiemmin kenties ainoastaan varakkaiden ihmisten tehtävänä, ovat asenteet vahvasti muuttumassa. Ihmiset ovat yhä enemmän perillä avioliiton taloudellisista vaikutuksista ja omat tai lähipiirin kokemukset vain vahvistavat sitä, että näistä vaikutuksista halutaan ainakin ottaa selvää ennen avioitumista.

Mitä avioehto sitten tarkoittaa?

Ennen avioitumista tai avioliiton aikana pariskunta voi solmia avioehtosopimuksen. Huomattavaa on, että avioehtosopimusta ei voi solmia enää avioeron tultua vireille. Avioliittolain 41 §: “Ennen avioliittoa tai sen aikana tekemässään avioehtosopimuksessa voivat kihlakumppanit tai puolisot määrätä, että avio-oikeutta ei ole sellaiseen omaisuuteen, joka jommallakummalla heistä on tai jonka hän myöhemmin saa. Samassa järjestyksessä voidaan sopia siitä, että puolisolla on avio-oikeus omaisuuteen, johon hänellä aikaisemmin tehdyn avioehtosopimuksen perusteella ei olisi sellaista oikeutta.” 

Lähtökohta on, että jos avioehtoa ei ole, kaikki molempien osapuolten omaisuus on avio-oikeuden alaista. Avioliittolain 35 § on täsmennetty tätä peruslähtökohtaa: “Avio-oikeutta ei kuitenkaan ole omaisuuteen, josta avioehtosopimuksin taikka lahjakirjassa, testamentissa tai henkilövakuutuksen edunsaajamääräyksessä on niin määrätty, eikä myöskään siihen, mikä on tullut sellaisen omaisuuden sijaan. Jos sitä paitsi on määrätty, että avio-oikeutta ei ole myöskään tällaisen omaisuuden tuottoon, noudatettakoon tätä määräystä.”

Ositusperuste syntyy, kun toinen aviopuolisoista kuolee tai aviopari laittaa avioeron vireille. Edellä mainittua hetkeä kutsutaankin ositusperusteen syntyhetkeksi. Ositus voidaan tämän jälkeen toimittaa. Ositusperusteen syntyhetki määrittää sen omaisuuden, joka kuuluu ositettan omaisuuden piiriin. Myös omaisuuden tuotto ositusperusteen syntyhetken ja itse osituksen tekemisen väliseltä ajalta on ositettavaa omaisuutta. Ositettavaa omaisuutta on myös ositusperusteen syntyhetkellä olleen omaisuuden sijaan tullut omaisuus eli vaikkapa eron vireille tulon jälkeen (mutta ennen osituksen tekemistä) myydyn auton myynnistä saadut varat.

Osituksessa lasketaan puolisoiden nettovarallisuus yhteen ja sen säästö puolitetaan. Tällöin saadaan selville avio-osan suuruus. Kummankin puolison tulisi osituksessa saada avio-osan verran omaisuutta itselleen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kumpikin puoliso saa puolta kaikesta omaisuudesta, vaan yhä lähtökohtaisesti molemmat pitävät nimissään olevan omaisuuden ja tasingonmaksuvelvollinen maksaa toiselle tasinkoa. Avioliittolain 34 § toteaa, että “Se omaisuus, mikä puolisolla on avioliittoon mennessään, kuuluu edelleen hänelle. Niin ikään on hänen omaisuuttaan, mitä hän avioliiton aikana saa.” Valitettavan yleinen on kuitenkin ylläkin mainittu harhakäsitys siitä, että “erotessa puolisolle joutuu luovuttamaan puolet omaisuudestaan”.

Tasinko on siis se rahasumma tai omaisuuserä, joka toiselle osapuolelle täytyy siirtää, jotta molemmille jää yhtä suuri avio-osa.

tasinkokuva

Ositusta voidaan avioliittolain nojalla sovitella. Avioliittolain 103 b säätää osituksen sovittelusta: “Ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen sovittelua harkittaessa on otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.”

Miten tilanne muuttuu, jos puolisoilla on avioehto?

Jos puolisoilla on molemminpuolisesti täysin poissulkeva avioehto, ei avioeron tai toisen puolison kuoleman jälkeen tehdä ositusta vaan omaisuuden erottelu. Tällöin lähtökohtaisesti molemmat puolisot pitävät nimissään olevan omaisuuden. Tasinkoa ei makseta.

Miten avioehto laaditaan?

Avioehto tulee laatia kirjallisesti ja päivätä. Avioehto tulee molempien osapuolten allekirjoittaa ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistaa. Avioehto tulee myös rekisteröidä. Vaikka avioehdon tekisi ennen avioitumista, sen voi rekisteröidä vasta avioitumisen jälkeen. Tällä hetkellä avioehtosopimukset rekisteröidään maistraatissa. Hinta avioehdon rekisteröinnille on 55 euroa (vuonna 2016). Avioehtosopimus tulee voimaan vasta, kun se rekisteröidään.

Avioehtosopimuksen purkaminen tai muuttaminen tulee myös tehdä samassa yllä kerrotussa muodossa.

Erityisen huomattavaa on, että avioehto on paljon muutakin kuin muotomääräysten täyttyminen ja sen rekisteröinti. Tässäkin asiakirjassa muodon lisäksi yhtä merkityksellinen on sen sisältö. Alaikäisten ja muutoin edunvalvonnan tarpeessa olevien osalta, käänny aina ammattilaisen puoleen avioehtoa harkittaessa.

Millainen avioehto sitten voi olla?

Avioehto voi olla esimerkiksi osittain tai kokonaan poissulkeva. Eli se voi koskea puolisoiden koko omaisuutta tai esimerkiksi joitain omaisuuseriä. Avioehto voi olla molemminpuolinen tai toispuoleinen eli sillä voidaan sulkea pois molempien avio-oikeus tai esimerkiksi B:n avio-oikeus A:n omaisuuteen. Vaihtoehdoista kannattaa keskustella juridiikan ammattilaisen kanssa.

Aikaisemmin avioehdon saattoi laatia vain sekä eron että kuoleman varalle, ei jommankumman. Nykyään katsotaan, että avioehto voi myös olla voimassa vain avioeron varalta. Muutoksen toi korkeimman oikeuden ratkaisu 2000:100. Tämä ratkaisu kuitenkin koski edellä kerrotuin tavoin vain avioerotilannetta. Korkein oikeus ei itseasiassa käsitellyt ratkaisussaan sitä, voiko avioehtoa tehdä vain kuoleman varalle, siten että kuolintapauksessa avio-oikeutta ei olisi. Kannanottoja on ollut molemmista näkökannoista. Toisaalta on katsottu esimerkiksi, että Perintökaaren 17:1.1 seuraisi, että ehto ei ole pätevä (“Sopimus elossa olevan henkilön jäämistöstä on pätemätön.”) Toisaalta on taas todettu, että kysymys ei ole elossa olevan pesää koskevasta sopimuksesta ja se, mitä kyseisessä avioehdossa on mahdollisesti sovittu avioeron varalta, on perintökaaren kyseisen kohdan valossa merkityksetöntä. Kysymyksestä saisi kirjoitettua oman kirjansa, joten tässä tekstissä en mene syvemmin tähän problematiikkaan.

Ota yhteyttä Legal Loungeen ja sovitaan tapaaminen, jossa kartoitetaan teidän tilanteenne!

Author: Hanna Rahikka

…………………………………………………………………………………………………………………………………………………..

Perhe- ja perintöoikeudellisten blogien sarja on yleisluonteinen fiktiivisiin tapahtumiin perustuva katsaus johonkin yksittäiseen lain säännökseen ja toimii siksi ainoastaan ajatusten herättäjänä, ei neuvona tosielämän tilanteisiin.

Isänsä poika

isäjapoika

Tiesitkö, että perintökaareen on vastikään lisätty 23 a luku koskien perinnönjaon oikaisua ja omaisuuden palautusvelvollisuutta?

Kyseisen lisäyksen valmistelu jäi julkisuudessa isyyslain valmistelua ja sen voimaantuloa koskevan uutisoinnin varjoon, mutta lisätyn luvun kytkentä isyyslakiin on vahva. Hallituksen hyväksyessä isyyslain, se samalla hyväksyi kaksi lausumaa, joista ensimmäisessä lausumassaan eduskunta edellytti, että “hallitus ryhtyy kiireellisesti valmistelemaan esityksen perinnönjaon peräyttämistä ja palautusvastuuta koskevaksi täydentäväksi sääntelyksi sellaisia tapauksia varten, joissa avioliiton ulkopuolella ennen 1 päivänä lokakuuta 1976 syntyneellä lapsella on uuden isyyslain 67 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin tai sen seurauksena perintöoikeus isänpuoleisen perittävän jälkeen.” 

Eli käytännössä:

Matias, joka syntyi vuonna 1975 yksinhuoltajaäidille, laittoi isyyskanteen vireille vuonna 2016, saatuaan vasta tuolloin tiedon biologisen isänsä henkilöllisyydestä.

Vuoden 2016 alusta oli tullut voimaan uusi isyyslaki. Aiemman isyyslain voimaanpanosta annetun lain (voimaanpanolaki) 7 §:n 2 momentin mukaan lapsen, joka oli syntynyt ennen 1.10.1976 voimaan tullutta isyyslakia, oli pantava isyyden vahvistamista koskeva kanne vireille viiden vuoden kuluessa isyyslain voimaantulosta. Oikeutta ajaa kannetta ei myöskään ollut, jos mies (isä) oli jo kuollut. Matiaksen tapauksessa edellä kerrottu viiden vuoden määräaika oli päättynyt Matiaksen ollessa vasta pieni lapsi. Myöhemmin tullut Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisu 2012:11 oli antanut Matiakselle toivoa siitä, että isyyden vahvistaminen ei ollut myöhäistä hänenkään osaltaan, mutta Matiaksen tapauksessa ylipäätään tieto mahdollisen isän henkilöllisyydestä tuli hänelle vasta nyt.

Matiaksen biologinen isä Ilpo oli valitettavasti ehtinyt menehtyä vuonna 2014, mutta isyys saatiin kanteella vahvistettua isän kuoleman jälkeen. Matias ei ollut lähtenyt etsimään isäänsä saadakseen tältä taloudellista tukea, mutta kun Matias sai isyyden vahvistamisen yhteydessä tietää, että hänellä olisi uuden lain mukaan myös oikeus perintöön isänsä jälkeen, se tuntui hänestä oikeudenmukaiselta.

Ositus- ja perinnönjako oli kuitenkin jo ehditty toimittaa Matiaksen isän Ilpon jälkeen. Ensin oli ositettu omaisuus Ilpon kuolinpesän ja Ilpon lesken Tuulan välillä. Tämän jälkeen Ilpon tuolloiset lakimääräiset perilliset eli lapset avioliitosta Tuulan kanssa olivat jakaneet Ilpon kuolinpesän.

Tilanne oli haastava. Matias vasta tutustui sisaruspuoliinsa, jotka olivat ottaneet hänet avosylin vastaan ja ja nyt hänen tulisi esittää heille, että hänelle kuuluisi myös osa isänsä perinnöstä. Matias pyrki ensin sopuisasti muiden perillisten kanssa sopimaan perinnönjaon oikaisusta, mutta sovinnolla asiaa ei saatu hoidettua.

Matias joutui hakemaan pesänjakajaa, jolla oli oikeus nostaa palautusvelvollisuutta koskevan kanne (PK 23 a:10) ja toimittaa oikaisujako.

Voiko tämä lakimuutos oikeasti koskea myös ennen lain voimaantuloa kuolleiden isien lapsia?

Isyyslain 67 §:n mukaan “Se, jolla 1 momentin nojalla on perintöoikeus, voi vaatia toimitetun perinnönjaon oikaisua, vaikka perittävä on kuollut ennen tammikuun 1 päivää 2016.”

Kuitenkin samainen pykälä rajaa asiaa seuraavasti: “Avioliiton ulkopuolella ennen 1 päivänä lokakuuta 1976 syntyneellä lapsella ei ole tuomioistuimessa vahvistetun isyyden perusteella perintöoikeutta isänpuoleisen perittävän jälkeen, jos perittävä on kuollut ennen 31 päivää tammikuuta 2012.” 

Perintöoikeus tulee lisäksi yhä saattaa voimaan 10 vuodessa perinnönjättäjän kuolemasta eli tältä osin lakiin ei tullut muutoksia.

Eikö silläkään siis ole merkitystä, että isä on kuollut ennen kanteen vireilletuloa?

Ei ole, yllä kerrotut lakitekstin ajalliset rajoitteet huomioiden. Itse asiassa “…hallitus ehdotti esityksessään isyyslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 91/2014 vp), että takautuvan lainsäädännön nojalla isyytensä vahvistuttaneella lapsella ei olisi perintöoikeutta sellaisen perittävän jälkeen, joka oli kuollut ennen kuin isyyden vahvistamiseen johtanut kanne tuli vireille. Eduskunnan perustuslakivaliokunta arvioi oikeudellisen tilanteen toisin. Perustuslakivaliokunnan mukaan omaisuuden suojaan liittyvät perusteet eivät ole lähtökohtaisesti yhtä painavia kuin vaatimus tiettyyn aikaan avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten syrjimättömyydestä (PeVL 46/2014 vp, s. 9 ja LaVM 16/2014 vp, s. 8).”

Mitä siis voi vaatia?

Tämä kaikki perustuu perintökaaren uuteen 23 a lukuun. Perillinen tai yleistestamentinsaaja, jonka oikeus perintöön on aiemmin perinnönjaossa sivuutettu tai osalta jonka isyys vahvistetaan vasta perinnönjaon jälkeen:

  • voi esittää vaateen omaisuuden palauttamisesta
  • hän voi esittää vaateen osituksen/erottelun/avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain 8 §:ssä tarkoitetun hyvityksen oikaisusta
  • vaatia perinnönjaon oikaisua

Ota yhteyttä Legal Loungeen ja sovitaan tapaaminen, jossa kartoitetaan Sinun tilanteesi!

Author: Hanna Rahikka

…………………………………………………………………………………………………………………………………………………..

Lähteet: Perintökaari, hallituksen esitys 72/2015 vp, KKO 2012:11 ja Oikeusministeriön julkaisu mietintöjä ja lausuntoja 48/2015

Perhe- ja perintöoikeudellisten blogien sarja on yleisluonteinen fiktiivisiin tapahtumiin perustuva katsaus johonkin yksittäiseen lain säännökseen ja toimii siksi ainoastaan ajatusten herättäjänä, ei neuvona tosielämän tilanteisiin.

Tasinkoprivilegi eli tasinkoetuoikeus

Sisarukset lukivat uudestaan ja uudestaan saapunutta kirjettä: ”Leski on jo perunkirjoituksessa ilmoittanut vetoavansa tasinkoprivilegiin ja toivoo nyt, että ositus saataisiin tehtyä mahdollisimman pian”

Liisa ja Maija olivat isänsä Pekan ainoat lapset. Heidän vanhempansa olivat eronneet lasten ollessa pieniä. Isä Pekka oli sittemmin mennyt uusiin naimisiin Raijan kanssa ja he olivat vuosikymmeniä eläneet avioliitossa. Pekka oli käynyt töissä ja Raija oli hoitanut kodin ja kaikki juoksevat asiat. Laskuja oli makseltu ristiin ja sijoituksia kerrytetty sen puolison nimiin, kumpi ehti asiat hoitaa – “puoliksi ne kuitenkin menisivät jos minä kuolen, kun avioehtoa ei ole” oli isä tytöille kertonut.

Pekan perunkirjoituksen yhteydessä selvisi, että Pekalla ei ollut omaisuutta nimissään juuri lainkaan ja Raijalla sen sijaan oli muun muassa mittava osakesalkku. Avioehtoa pariskunnalla ei ollut. Liisalle ja Maijalle oli selvää, että ilman avioehtoa puolisoiden netto-omaisuus lasketaan yhteen ja yhteenlaskettu säästö puolitetaan, jolloin saadaan selville avio-osan suuruus. Näin heidän vanhempiensakin erotessa oli tehty ja äiti oli joutunut maksamaan isälle osituksessa tasinkoa tästä syystä. Heidän käsityksensä mukaan Raijakin joutuisi nyt maksamaan tasinkoa isän kuolinpesään. Osituksen jälkeen sisarukset voisivat suorittaa perinnönjaon isän jälkeen. Leski Raija oli kuitenkin ilmoittanut vetoavansa tasinkoprivilegiin ja ehdotti, että omaisuus myös ositettaisiin mahdollisimman pian.

Avioliittolain 103.2 § mukaan: Osituksessa, joka toimitetaan ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen, ei eloonjäänyt puoliso ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille.” Tämän pykälän sisältö herättää usein voimakkaita tunteita. Pekan tyttäretkään eivät suostuneet vielä edes keskustelemaan osituksesta Raijan kanssa. Raijan ilmoitus tasinkoprivilegiin eli tasinkoetuoikeuteen vetoamisesta oli tullut heille täytenä yllätyksenä ja nyt heille vasta alkoi selvitä, mitä se käytännössä tarkoittaisi. Isän kuolinpesään jäisi jaettavaksi vain se omaisuus, jonka omistaja isä oli ollut.

Pari kuukautta myöhemmin postilaatikossa odotti jo kirje Raijalta ja hänen lakimieheltään. Kirje kertoi, että Raija toivoi saattavansa osituksen sovinnolla loppuun, mutta mikäli Liisa ja Maija haluavat asiassa ”lähteä riitelemään”, tulisi heidän hakea pesänjakajaa. Se maksettaisiin pesän varoista ja aiheuttaisi lisää kuluja.

Sisarusten konsultoima lakimies vahvisti heille, että tasinkoetuoikeuteen vetoaminen tai ratkaisu tasingon luovuttamisesta kuolinpesälle on yksin lesken. Raija voisi siis yksin päättää asiasta, joka heidän mielestään koski heitä Pekan perillisinä mitä suuremmissa määrin. Liisa ja Maija miettivät voisiko ositusta pitkittämällä sitten saavuttaa jotain? Lakimies oli vahvistanut heille, että tasinkoetuoikeus siirtyisi lesken eli Raijan perillisille vain, jos ositus oli toimitettu loppuun Raijan eläessä. Entä jos ositusta ei ehdittäisikään ”toimittaa loppuun” Raijan eläessä? Mikä oli tuo “loppu”?

Kirjeessä Raija tosin oli jo ilmoittanut hakevansa seuraavaksi pesänjakajaa osituksen toimittamaan ja ositukselta ei tyttärien konsultoiman lakimiehen mukaan oltu oikeuskäytännössä edellytetty, että se oli ehtinyt tulla lainvoimaiseksi lesken eläessä. Ositus jäisi kuulemma lopulliseksi, jos se ehdittäisiin tehdä Raijan eläessä ja sitä ei moitekanteen johdosta julisteta pätemättömäksi.

Sisarukset miettivät olisiko heillä kuitenkin keinoja toimia asiassa?

Ota yhteyttä Legal Loungeen ja kartoitetaan tilanteesi avio-oikeuden ja perimyksen osalta!

Author: Hanna Rahikka

………………………………………………………………………………………………………………………………………………….

Perhe-ja perintöoikeudellisten blogien sarja on yleisluonteinen fiktiivisiin tapahtumiin perustuva katsaus johonkin yksittäiseen lain säännökseen ja toimii siksi ainoastaan ajatusten herättäjänä, ei neuvona tosielämän tilanteisiin.