Tag Archives: avioehto

“Sano sinä ammattilaisena, kannattaako se avioehto tehdä?”

Saamme usein kysymyksiä siitä, kannattaako avioehto tehdä? Yleisluonteisena kysymyksenä tuohon ei ole yhtä ainoaa “oikeaa” vastausta. Siihen kysymykseen, kannattaako juuri teidän tehdä avioehto, voitte sen sijaan saada ammattilaisen keskusteluapua päätöksenne tueksi. Päätös on aina pariskunnan yhteinen eikä avioehtosopimusta voi yksin toinen osapuoli tehdä.

Seisoin taannoin maistraatin aulassa jonottamassa palvelutiskille, kun viereeni pyörähti nuoripari suoraan vihkimistilaisuudesta. Vaimo piti kädessä kukkakimppua ja molemmat hymyillen pyysivät avioehtonsa rekisteröintiä. Mieleeni tuli ystäväpariskunta, joka erosi sovussa ja ensin haki avioehdon rekisteröintiä ja sen jälkeen avioeroa. Avioehto oli jäänyt pitkän avioliiton aikana tarkoituksesta huolimatta laatimatta ja eron kynnyksellä se koettiinkin tarpeelliseksi.

Avioliiton solmiminen on päätös, joka useimmiten perustuu tunteisiin, mutta sen solmimista voivat puoltaa myös järkiperäiset, jopa taloudelliset syyt kuten leskeneläke. Avioitumisen kynnyksellä on paljon pohdittavia käytännön asioita esteiden tutkinnasta juhlien järjestämiseen. Yhä useampi miettii kuitenkin avioitumispäätöksen tehtyään myös sitä, mikä se avioehto oikeastaan onkaan ja pitäisikö sellainen tehdä. Siinä missä avioehdon tekemistä on pidetty aiemmin kenties ainoastaan varakkaiden ihmisten tehtävänä, ovat asenteet vahvasti muuttumassa. Ihmiset ovat yhä enemmän perillä avioliiton taloudellisista vaikutuksista ja omat tai lähipiirin kokemukset vain vahvistavat sitä, että näistä vaikutuksista halutaan ainakin ottaa selvää ennen avioitumista.

Mitä avioehto sitten tarkoittaa?

Ennen avioitumista tai avioliiton aikana pariskunta voi solmia avioehtosopimuksen. Huomattavaa on, että avioehtosopimusta ei voi solmia enää avioeron tultua vireille. Avioliittolain 41 §: “Ennen avioliittoa tai sen aikana tekemässään avioehtosopimuksessa voivat kihlakumppanit tai puolisot määrätä, että avio-oikeutta ei ole sellaiseen omaisuuteen, joka jommallakummalla heistä on tai jonka hän myöhemmin saa. Samassa järjestyksessä voidaan sopia siitä, että puolisolla on avio-oikeus omaisuuteen, johon hänellä aikaisemmin tehdyn avioehtosopimuksen perusteella ei olisi sellaista oikeutta.” 

Lähtökohta on, että jos avioehtoa ei ole, kaikki molempien osapuolten omaisuus on avio-oikeuden alaista. Avioliittolain 35 § on täsmennetty tätä peruslähtökohtaa: “Avio-oikeutta ei kuitenkaan ole omaisuuteen, josta avioehtosopimuksin taikka lahjakirjassa, testamentissa tai henkilövakuutuksen edunsaajamääräyksessä on niin määrätty, eikä myöskään siihen, mikä on tullut sellaisen omaisuuden sijaan. Jos sitä paitsi on määrätty, että avio-oikeutta ei ole myöskään tällaisen omaisuuden tuottoon, noudatettakoon tätä määräystä.”

Ositusperuste syntyy, kun toinen aviopuolisoista kuolee tai aviopari laittaa avioeron vireille. Edellä mainittua hetkeä kutsutaankin ositusperusteen syntyhetkeksi. Ositus voidaan tämän jälkeen toimittaa. Ositusperusteen syntyhetki määrittää sen omaisuuden, joka kuuluu ositettan omaisuuden piiriin. Myös omaisuuden tuotto ositusperusteen syntyhetken ja itse osituksen tekemisen väliseltä ajalta on ositettavaa omaisuutta. Ositettavaa omaisuutta on myös ositusperusteen syntyhetkellä olleen omaisuuden sijaan tullut omaisuus eli vaikkapa eron vireille tulon jälkeen (mutta ennen osituksen tekemistä) myydyn auton myynnistä saadut varat.

Osituksessa lasketaan puolisoiden nettovarallisuus yhteen ja sen säästö puolitetaan. Tällöin saadaan selville avio-osan suuruus. Kummankin puolison tulisi osituksessa saada avio-osan verran omaisuutta itselleen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kumpikin puoliso saa puolta kaikesta omaisuudesta, vaan yhä lähtökohtaisesti molemmat pitävät nimissään olevan omaisuuden ja tasingonmaksuvelvollinen maksaa toiselle tasinkoa. Avioliittolain 34 § toteaa, että “Se omaisuus, mikä puolisolla on avioliittoon mennessään, kuuluu edelleen hänelle. Niin ikään on hänen omaisuuttaan, mitä hän avioliiton aikana saa.” Valitettavan yleinen on kuitenkin ylläkin mainittu harhakäsitys siitä, että “erotessa puolisolle joutuu luovuttamaan puolet omaisuudestaan”.

Tasinko on siis se rahasumma tai omaisuuserä, joka toiselle osapuolelle täytyy siirtää, jotta molemmille jää yhtä suuri avio-osa.

tasinkokuva

Ositusta voidaan avioliittolain nojalla sovitella. Avioliittolain 103 b säätää osituksen sovittelusta: “Ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen sovittelua harkittaessa on otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.”

Miten tilanne muuttuu, jos puolisoilla on avioehto?

Jos puolisoilla on molemminpuolisesti täysin poissulkeva avioehto, ei avioeron tai toisen puolison kuoleman jälkeen tehdä ositusta vaan omaisuuden erottelu. Tällöin lähtökohtaisesti molemmat puolisot pitävät nimissään olevan omaisuuden. Tasinkoa ei makseta.

Miten avioehto laaditaan?

Avioehto tulee laatia kirjallisesti ja päivätä. Avioehto tulee molempien osapuolten allekirjoittaa ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistaa. Avioehto tulee myös rekisteröidä. Vaikka avioehdon tekisi ennen avioitumista, sen voi rekisteröidä vasta avioitumisen jälkeen. Tällä hetkellä avioehtosopimukset rekisteröidään maistraatissa. Hinta avioehdon rekisteröinnille on 55 euroa (vuonna 2016). Avioehtosopimus tulee voimaan vasta, kun se rekisteröidään.

Avioehtosopimuksen purkaminen tai muuttaminen tulee myös tehdä samassa yllä kerrotussa muodossa.

Erityisen huomattavaa on, että avioehto on paljon muutakin kuin muotomääräysten täyttyminen ja sen rekisteröinti. Tässäkin asiakirjassa muodon lisäksi yhtä merkityksellinen on sen sisältö. Alaikäisten ja muutoin edunvalvonnan tarpeessa olevien osalta, käänny aina ammattilaisen puoleen avioehtoa harkittaessa.

Millainen avioehto sitten voi olla?

Avioehto voi olla esimerkiksi osittain tai kokonaan poissulkeva. Eli se voi koskea puolisoiden koko omaisuutta tai esimerkiksi joitain omaisuuseriä. Avioehto voi olla molemminpuolinen tai toispuoleinen eli sillä voidaan sulkea pois molempien avio-oikeus tai esimerkiksi B:n avio-oikeus A:n omaisuuteen. Vaihtoehdoista kannattaa keskustella juridiikan ammattilaisen kanssa.

Aikaisemmin avioehdon saattoi laatia vain sekä eron että kuoleman varalle, ei jommankumman. Nykyään katsotaan, että avioehto voi myös olla voimassa vain avioeron varalta. Muutoksen toi korkeimman oikeuden ratkaisu 2000:100. Tämä ratkaisu kuitenkin koski edellä kerrotuin tavoin vain avioerotilannetta. Korkein oikeus ei itseasiassa käsitellyt ratkaisussaan sitä, voiko avioehtoa tehdä vain kuoleman varalle, siten että kuolintapauksessa avio-oikeutta ei olisi. Kannanottoja on ollut molemmista näkökannoista. Toisaalta on katsottu esimerkiksi, että Perintökaaren 17:1.1 seuraisi, että ehto ei ole pätevä (“Sopimus elossa olevan henkilön jäämistöstä on pätemätön.”) Toisaalta on taas todettu, että kysymys ei ole elossa olevan pesää koskevasta sopimuksesta ja se, mitä kyseisessä avioehdossa on mahdollisesti sovittu avioeron varalta, on perintökaaren kyseisen kohdan valossa merkityksetöntä. Kysymyksestä saisi kirjoitettua oman kirjansa, joten tässä tekstissä en mene syvemmin tähän problematiikkaan.

Ota yhteyttä Legal Loungeen ja sovitaan tapaaminen, jossa kartoitetaan teidän tilanteenne!

Author: Hanna Rahikka

…………………………………………………………………………………………………………………………………………………..

Perhe- ja perintöoikeudellisten blogien sarja on yleisluonteinen fiktiivisiin tapahtumiin perustuva katsaus johonkin yksittäiseen lain säännökseen ja toimii siksi ainoastaan ajatusten herättäjänä, ei neuvona tosielämän tilanteisiin.

Annin testamentti

hautajaiskuva

Annin ja Heikin avioero oli ollut riitaisa. Omaisuuden jakamisesta oli taisteltu pitkään ja helpommaksi asiaa ei ollut ainakaan tehnyt mittava perintö, jonka Anni oli saanut pari vuotta aiemmin. Annilla ja Heikillä ei ollut avioehtoa eikä Annin isä ollut kuollessaan jättänyt jälkeensä testamenttia, jossa olisi testamentinsaajan aviopuolison avio-oikeuden poissulkeva ehto. Annin periessä isänsä, tuosta perinnöstä tuli siis osa avioerossa ositettavaa omaisuutta.

Anni itse teki välittömästi eronsa jälkeen oman testamentin, koska halusi varmistua siitä, että hänen lastensa mahdollisten aviopuolisoiden avio-oikeus häneltä perittyyn omaisuuteen oli suljettu pois. Tämä oli Annin suurin huolenaihe lasten perimystä ajatellen. Anni mietti miten hänen netistä testamenttipohjaan löytämänsä ehtolause suhtautuisi  siihen, jos avoliitossa elävän lapsen puoliso ryhtyisi eron hetkellä esittämään joitain vaateita asian suhteen. Hän ei ollut ainakaan kuullut moisesta. Olikohan se edes mahdollista? No, kaikkea ei voinut etukäteen murehtia, hän ajatteli.

Anni halusi testamenttiin myös toiveensa siitä, että hänen omien lastensa häneltä saaman omaisuuden osalta  – mikäli lapset Annin kuollessa olisivat alaikäisiä – omaisuutta hoitamaan tulisi hänen siskonsa Sirpa. Tämä perustui holhoustoimilain 2 luvun 10 §:ään, jonka 4 kohdan mukaan tuomioistuimen tulee määrätä edunvalvoja, jos “lahjakirjassa tai testamentissa on määrätty, että saajalle tuleva omaisuus on uskottava muun henkilön kuin saajan edunvalvojan hoidettavaksi, ja edunvalvojan määrääminen hoitamaan saatua omaisuutta on saajan edun mukaista.”  Anni toivoi, että tämänkään testamenttimääräyksen suhteen ei tulisi ongelmia hänen jälkeensä. Todennäköistähän oli, että hän eläisi vielä pitkään.

Anni säilytti testamenttiaan huolellisesti pankin tallelokerossa, mutta valitettavasti se piti ottaa uudestaan esille pikemmin kuin kukaan oli voinut arvatakaan. Anni menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen ja häneltä jäi perillisinä kaksi alaikäistä lasta Miia ja Joni.

Lisää vastoinkäymisiä oli kuitenkin vielä tulossa. Pian Annin kuoleman jälkeen Annin ja Heikin vanhempi lapsi Joni ajoi mopokolarin ja menehtyi heti onnettomuuspaikalla.

Perintökaaren 2 luvun 2 §:n mukaisesti: “Jollei perittävältä ole jäänyt rintaperillistä, saavat hänen isänsä ja äitinsä kumpainenkin puolet perinnöstä. Milloin isä tai äiti on kuollut, jakavat perittävän veljet ja sisaret hänen osansa.”  Jonin perivät näin ollen isä Heikki ja sisko Miia. Osa Annin omaisuudesta oli siis nyt siirtymässä tätä kautta hänen ex-miehelleen.

Olisiko Anni sitten voinut vaikuttaa tilanteeseen tekemällä erilaisen testamentin? Miten tähän olisi vaikuttanut se, että Joni oli alaikäinen ja Annin lakiosaperillinen?

Mitä asioita tulee ottaa huomioon testamentinsaajan aviopuolison avio-oikeuden poissulkevaa ehtoa laatiessa?

Voiko testamentin tekijä sitovasti määrätä testamentilla saadun omaisuuden hoitajasta?

Ota yhteyttä Legal Loungeen ja sovitaan tapaaminen, jossa kartoitamme Sinun tilanteesi ja tarpeesi testamentille!

Author: Hanna Rahikka

………………………………………………………………………………………………………………………………………………….

Perhe-ja perintöoikeudellisten blogien sarja on yleisluonteinen fiktiivisiin tapahtumiin perustuva katsaus johonkin yksittäiseen lain säännökseen ja toimii siksi ainoastaan ajatusten herättäjänä, ei neuvona tosielämän tilanteisiin.

 

Puolison perintöoikeus

DSC_4219

Heini ja Mika olivat menossa naimisiin ja nuorenparin pohtiessa hääjuhlien käytännön järjestelyjä, miettivät Mikan vanhemmat kesämökkikiinteistönsä lahjoittamista pojalleen Mikalle. Vanhempia mietitytti erityisesti mitä tuleva miniä sanoisi, jos he kertoisivat ajatelleensa lahjoittaa kesämökkikiinteistönsä Mikalle, mutta sulkea lahjakirjassa lahjansaajan tulevan aviopuolison avio-oikeus pois. Kiinteistö kun oli Mikan isän vanha kotitalo. Tämä valveutunut nuoripari oli kuitenkin jo aikaa sitten itsekin keskustellut avioehdosta. Avioehdon tarpeellisuudesta oltiin yhtä mieltä ja sen haluttiin olevan täysin poissulkeva ja voimassa niin kuoleman kuin avioeronkin varalta.

Kesämökkikiinteistöstä tehtiin lahjakirja ja Heini ja Mika pääsivät häiden kynnyksellä remontoimaan mökkiä. Avioehto allekirjoitettiin ja rekisteröitiin ja pari sai toisensa kauniina kesäiltana oman mökin pihalla järjestetyssä juhlassa. Elämä soljui onnellisesti eteenpäin, kunnes eräänä talvipäivänä Mika menehtyi autokolarissa.

Heini pohti surun keskellä sitä, miten käytännön asiat järjestyisivät. Ainakin heidän nykyiseen kotiinsa, jossa he olivat vuokralla, hänellä olisi yksinkin varaa jäädä. Mikan isä alkoi tarmokkaasti hoitaa pakollisia asioita ja lupasi järjestää kaikki perunkirjoituksesta lähtien. Hehän Mikan äidin kanssa olisivat Mikan perilliset, näin hän Heinille kertoi. Pari viikkoa myöhemmin Heini sai kuitenkin puhelun lakimieheltä, joka oli järjestämässä Mikan perunkirjoitusta. Lakimies kertoi Heinille, että lain nojalla Heini perisi Mikan omaisuuden eikä Mika ollut myöskään jättänyt jälkeensä testamenttia, joka toisin määräisi. Heini ei voinut uskoa korviaan. Hänen oma isänsä oli kuollut tovi aiemmin ja hän muisti kirkkaasti, miten hänen äitinsä oli koko ajan puhunut isän perimisestä ja lakimies oli nimenomaan painottanut, että äiti sai isän omaisuudesta ainoastaan tasinkoa ja senkin avio-oikeuden nojalla eikä perimyksen. Nythän hänellä ja Mikalla ei edes ollut avio-oikeutta toistensa omaisuuteen.

Lain, joka Suomessa säätää perimyksestä – perintökaaren – 3 luvun 1 § mukaan ”Jos perittävä oli naimisissa eikä häneltä ole jäänyt rintaperillistä, menee jäämistö eloonjääneelle puolisolle”. Eloonjääneen puolison – eli tässä tapauksessa Heinin – kuollessa hänen pesänsä osakkaita ovat ensiksi kuolleen puolison toissijaiset perilliset, eli mikäli Mikalta on vielä tuolloin elossa isä, äiti, veli tai sisar tai veljen tai sisaren jälkeläinen, saavat ne heistä, joilla silloin on lähinnä oikeus periä Mika, osuuden eloonjääneen puolison eli Heinin pesästä. Lähtökohta on, että toissijaiset perilliset saavat puolet eloonjääneen puolison pesästä, mutta mikäli on olemassa avioehto kuoleman varalta, vaikuttaa se osaltaan omaisuuden jakautumiseen tässä vaiheessa.

Heini peri siis Mikan omaisuuden rajoitetulla omistusoikeudella. Hän saa esimerkiksi myydä, vuokrata ja pantata perimäänsä omaisuutta, eikä hän tarvitse siihen toissijaisten perillisten suostumusta. Hän ei kuitenkaan saa testamentilla määrätä Mikalta tulevasta omaisuudesta eli siitä, mitä on tuleva Mikan perillisille, kun Heini kuolee. Jotta Heini olisi saanut omaisuuden siten, että hän saisi myös testamentata sen, olisi siinä tapauksessa Mikan tullut tehdä täysi omistusoikeustestamentti Heinin hyväksi. Heinin tekemän lahjan tai lahjanluonteisen luovutuksen osalta Mikan toissijaisilla perillisillä on suojanaan perintökaaren 3:3:n mukainen oikeus saada vastiketta Heinin kuoleman jälkeen toimitettavassa pesänjaossa.

Aina niin hyvissä väleissä appivanhempiensa kanssa ollut Heini saikin pian huomata, että oman surunsa keskellä myös appivanhemmille oli tullut täytenä yllätyksenä lain säädös Heinin perillisasemasta. Jokaisella heistä oli pian oma mielipiteensä siitä, miten omaisuutta ja erityisesti kesämökkiä tulisi käyttää. Kun Heini ilmoitti harkinneensa mökin myymistä, koska sen ylläpito oli liian kallista, menivät välit lopullisesti poikki.

Yhä useampi naimisiinmenevä pariskunta pohtii ennen avioitumista avioehdon tekemistä, mutta harva kuitenkaan miettii sitä, mitä tapahtuu, jos puoliso kuolee. Asuntolaina on turvattu lainaturvalla, mutta siitä kuka minut kuoltuani perii, ei kenties ollakaan täysin varmoja. Ota yhteyttä Legal Loungeen – me käymme kanssasi läpi ennen avioitumista ne juridiset seikat, joihin avioituminen vaikuttaa.

Author: Hanna Rahikka

…………………………………………………………………………………………………………………………………………………..

Perhe-ja perintöoikeudellisten blogien sarja on yleisluonteinen fiktiivisiin tapahtumiin perustuva katsaus johonkin yksittäiseen lain säännökseen ja toimii siksi ainoastaan ajatusten herättäjänä, ei neuvona tosielämän tilanteisiin.