Aikoinaan kun vanhempani muuttivat yhteen, ei ukkini millään voinut ymmärtää, että nuoripari ei ollut heti avioitumassa. Niinpä ukkini ottikin asian suhteen “oikeuden omiin käsiinsä” ja ilmoitti kirjeitse nuorelle “susiparille”, että joululomalla pidettäisiin häät ja esteiden tutkintalomake olisi tässä kiitos. Avoliitolla oli yhteiskunnassa hyvin erilainen asema 45 vuotta sitten verrattuna tähän päivään.
Vuonna 2008 julkaistiin oikeusministeriön avioliittotyöryhmän mietintö, jossa ehdotettiin säädettäväksi laki yhteistalouden purkamisesta avoliiton päättyessä sekä muutettavaksi eräitä siihen liittyviä lakeja. Mietinnössä esitetään mielenkiintoinen tilasto avoliittoperheiden määrän kehityksestä. Vielä vuonna 1970 avoliittoperheitä oli 2,3 % kaikista perheistä, kun vuonna 2007 heitä oli jo 21,2 %. Vuonna 1970 avioliittoperheitä oli kaiken kaikkiaan 85,2% perheistä ja yksinhuoltajaperheitä 12,6 %. Vuonna 2007 avioliittoperheitä oli enää 66,3 % perheistä ja yksinhuoltajaperheiden määrä oli sen sijaan pysynyt kohtuullisen samana 12,5 %:ssa.
Mikä avoliitto sitten on? Avopariksi katsotaan kansankielellä puhuttaessa pariskunta, joka elää yhdessä saman katon alla, mutta ei ole keskenään aviossa. Avopareja on vastikään yhteenmuuttaneista nuorista kymmeniä vuosia avoliitossa asuneihin. Toiset avoparit päätyvät naimisiin, toisille on kannanotto nimenomaan olla avioitumatta ja toisille asia ei ole merkityksellinen eikä se ehkä koskaan ole tullut puheeksikaan.
Laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta määrittelee avopuolison ja avoliiton seuraavasti: “Avopuolisoilla tarkoitetaan tässä laissa yhteistaloudessa asuvia parisuhteen (avoliiton) osapuolia, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai joilla on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Avopuolisoksi ei kuitenkaan katsota sellaista henkilöä, joka on avioliitossa.”
Avoliiton määritelmä kuulostaa hyvin selkeältä ja mukaan on otettu jopa maininta siitä, että toisen kanssa naimisissa oleva henkilö ei voi olla kyseisen lain silmissä lisäksi avopuoliso avoliitossa. Sen sijaan kansankielellä puhuttaessahan hän sitäkin on. Hän on avioliitossa, mutta asuu avoliitossa jonkun toisen kanssa.
Kyseistä lakia sovelletaan avoliittoihin, jotka ovat päättyneet sen jälkeen, kun laki tuli voimaan 1.4.2011. Tärkeää on siis muistaa, että vaikka kyseessä olisi kansankielellä avopari ja heidän eronsa, ei lakia voi soveltaa heihin, jos he eivät täytä lain määritelmää avopuolisoista ja avoliitosta. Tämän lisäksi avoliiton tulee olla päättynyt yllä kerrotun päivämäärän jälkeen.
Lain mukaan avoliiton päättyessä voidaan toimittaa avopuolisoiden omaisuuden erottelu, “Jos avopuoliso tai kuolleen avopuolison perillinen sitä vaatii” (2 luku 4 §). Tuossa erottelussa molemmat avopuolisot pitävät oman omaisuutensa ja jos heillä on yhteistä omaisuutta, yhteisomistussuhde on vaadittaessa purettava.
Lähtökohtana on yhteisomistusolettama eli jos omaisuutta eroteltaessa avopuolisoiden välisestä sopimuksesta tai olosuhteista muutoin ei käy selville eikä voida näyttää, kumman avopuolison omaisuuteen jokin irtain esine kuuluu tai että se on yhteistä omaisuutta, avopuolisoiden katsotaan saaneen sen yhteisesti yhtäläisin oikeuksin. Tämä olettama tulee suoraan mainitusta laista (6 §).
Erottelusta tehdään erottelukirja, jonka tekemisen osalta on viittaus Perintökaaren 23 luvun 9 §:ään eli erottelukirja tehdään siis kirjallisesti ja se on allekirjoitettava sekä kahden esteettömän henkilön todistettava oikeaksi. Jos pesänjakaja tekee erottelun, allekirjoittaa jakokirjan hän.
Lain 3 luku herättää nykyään asiakkaissamme eniten kysymyksiä. Tuo kolmas luku käsittelee hyvitystä yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta. Sen 8 § mukaan “Avopuolisolla on oikeus hyvitykseen, jos hän on yhteistalouden hyväksi antamallaan panoksella auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään tämän omaisuutta siten, että yhteistalouden purkaminen yksinomaan omistussuhteiden perusteella johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella.
Yhteistalouden hyväksi annetuksi panokseksi katsotaan:
1) työ yhteisen talouden tai toisen avopuolison omistaman omaisuuden hyväksi;
2) varojen käyttö yhteiseen talouteen;
3) varojen sijoitus toisen avopuolison omistamaan omaisuuteen; tai
4) muu näihin verrattava toiminta.
Oikeutta hyvitykseen ei ole, jos yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta koitunut perusteeton etu on olosuhteet huomioon ottaen vähäinen.”
Hyvitys ei ole siis pääsääntö. Hyvitystä ei saa jokaisen avoliiton purkauduttua automaattisesti.
Tällä hetkellä on olemassa vailla lainvoimaa oleva Vaasan hovioikeuden ratkaisu, jossa on nimenomaan kiistelty siitä, voiko “hän” olla toisen osapuolen isä, joka on tehnyt vastikkeetta rakennushankkeessa töitä avopuolisoiden yhteisesti omistamalla kiinteistöllä, koska kyseessä oli hänen lapsensa ja lapsen kodin rakennus. Pesänjakaja oli katsonut, että hyvitystä olisi isän vastikkeettoman työn nojalla maksettava, mutta käräjäoikeus katsoi etteivät avoliittolain 8 §:ssä säädetyt hyvityksen edellytykset tässä tapauksessa täyty. Näin ollen B:n ei katsottu olevan velvollinen maksamaan pesänjakajan määräämää hyvitystä A:lle. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja lopputuloksen. Valitusluvan pyytämiselle ja valituksen tekemiselle korkeimmalle oikeudelle tarkoitettu määräaika päättyi 1.4.2016. Tänään 9.5.2016 korkeimman oikeuden kirjaamosta saamani tiedon mukaan valituslupaa on haettu ja valitus on toimitettu. Blogimme jää seuraamaan asian käsittelyä.
Sikäli kyseisen ratkaisunkin perusteluissa mainitussa hallituksen esityksessä 37/2010 lausutaan, että yhteistalouteen panostaminen sinällään ei riitä oikeuttamaan hyvitykseen, vaan panoksen tulee olla sen kaltainen, että se johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella omaisuutta eroteltaessa ilman hyvitystä. Esimerkkinä mahdollisesta hyvitykseen oikeuttavasta panoksesta on hallituksen esityksessä mainittu merkittävä rakennus- ja korjaustyö tai vastaavan varallisuuden sijoittaminen toisen omistamaan rakennukseen. Edellä kerrotussa oikeustapauksessa kyse onkin siis siitä, kenen (“hänen”) panostus asiassa on kyseessä. Käräjäoikeus oli tulkinnut asiaa siten, ettei kolmannen henkilön vastikkeetta antamaa panosta voida tulkita siten, että se antaa oikeuden avopuolisolle hyvitykseen toiselta avopuolisolta (kolmas henkilö ei ole laissa tarkoitettu “hän”). Hovioikeus hyväksyi ratkaisun perustelut ja lopputulokset (Vaasan hovioikeus S 15/283).
Hyvityksestä voidaan sopia tai hyvitysvaatimus voidaan tehdä omaisuuden erottelua varten määrätylle pesänjakajalle. Jollei pesänjakajan määräämistä ole haettu, hyvitysvaatimus voidaan saattaa kanteella käräjäoikeuden ratkaistavaksi. (3 luku 9 §)
Hyvitystä tulee vaatia omaisuuden erottelussa tai nostaa sitä koskeva kanne kuuden kuukauden kuluessa omaisuuden erottelusta. Muutoin oikeus hyvitykseen raukeaa. Jos erottelua ei ole toimitettu, tuo oikeus hyvitykseen raukeaa kuitenkin vain jos ei kannetta ole nostettu tai pesänjakajan määräämistä haettu 3 vuoden kuluessa avopuolison kuolemasta tai siitä, kun avopuolisot muuttivat pysyvästi erilleen.
Verottaja on antanut ohjeen avoeron yhteydessä maksettavasta hyvityksestä siltä osin, mitä veroseuraamuksia hyvityksestä mahdollisesti seuraa niin hyvityksen maksajan kuin saajankin kannalta.
Voiko avoliittoon mennessään sitten varautua jotenkin mahdollisen eron/toisen kuoleman jälkeisen omaisuuden erottelun ja mahdollisen hyvityksen vaatimisen kannalta?
Puolisot voivat tehdä etukäteen sopimuksen avoliiton päättymisen varalta. Avopuolisot voivat sopia esimerkiksi siitä, ovatko jo tehdyt tai suunnitellut hankkeet tai hankinnat olleet sellaisia, jotka on jo hyvitetty tai joihin ei haluta soveltaa lain tuomaa hyvitysmahdollisuutta. Nämä tulee tällöin määritellä tarkasti, jotta myöhempää väärinkäsityksen vaaraa ei ole. Sopimukselle ei ole sikäli tiukkoja muotovaatimuksia, mutta se kannattaa ehdottomasti tehdä kirjallisesti ja päivätä sopimus sekä molempien osapuolten se luonnollisesti allekirjoittaa. Itse tekisin sopimuksesta molemmille osapuolille alkuperäiset kappaleet. Sopimusta ei tämän hetken lainsäädännön nojalla rekisteröidä mihinkään. Huomionarvoista on, että tällaisella sopimuksella ei voi pätevästi luopua oikeudesta vaatia omaisuuden erottelua (tai siitä, että ei tulisi hakemaan pesänjakajaa erottelun toteuttamiseksi). Jos pesänjakaja myöhemmin määrätään, tulee hänen kuitenkin ottaa mahdollisen sopimuksen sisältö huomioon erottelua tehdessään.
Vaikka tämä kirjoitus käsitteleekin pääosin avioeron tilannetta, nostan lopussa esiin kaksi tärkeää seikkaa koskien avopuolison kuolemaa.
Tällä hetkellä ei ole olemassa lainsäädäntöä avopuolison perintöoikeudesta. Jos haluat, että avopuoliso perii sinut, on sinun tehtävä testamentti.
Avopuolisolla ei myöskään ole vastaavaa oikeutta kuin aviopuolisolla toisen puolison kuoleman jälkeen pitää (tietyin edellytyksin) jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteistä kotia (kuolleen puolison yksin tai osin omistamaa). Näiltä osiin lakiin ei ole – ainakaan vielä – tullut muutoksia.
Avopuoliso voi kuitenkin saada toisen avopuolison kuoltua harkinnanvaraista avustusta kuolinpesästä. Avustus voidaan antaa myös käyttöoikeutena omaisuuteen. (Perintökaari 8 luku 2 §).
Ota yhteyttä Legal Loungeen ja sovitaan tapaaminen, jossa kartoitetaan teidän tilanteenne!
Author: Hanna Rahikka
…………………………………………………………………………………………………………………………………………………..
Perhe- ja perintöoikeudellisten blogien sarja on yleisluonteinen fiktiivisiin tapahtumiin perustuva katsaus johonkin yksittäiseen lain säännökseen ja toimii siksi ainoastaan ajatusten herättäjänä, ei neuvona tosielämän tilanteisiin.
