Saamme usein kysymyksiä siitä, kannattaako avioehto tehdä? Yleisluonteisena kysymyksenä tuohon ei ole yhtä ainoaa “oikeaa” vastausta. Siihen kysymykseen, kannattaako juuri teidän tehdä avioehto, voitte sen sijaan saada ammattilaisen keskusteluapua päätöksenne tueksi. Päätös on aina pariskunnan yhteinen eikä avioehtosopimusta voi yksin toinen osapuoli tehdä.
Seisoin taannoin maistraatin aulassa jonottamassa palvelutiskille, kun viereeni pyörähti nuoripari suoraan vihkimistilaisuudesta. Vaimo piti kädessä kukkakimppua ja molemmat hymyillen pyysivät avioehtonsa rekisteröintiä. Mieleeni tuli ystäväpariskunta, joka erosi sovussa ja ensin haki avioehdon rekisteröintiä ja sen jälkeen avioeroa. Avioehto oli jäänyt pitkän avioliiton aikana tarkoituksesta huolimatta laatimatta ja eron kynnyksellä se koettiinkin tarpeelliseksi.
Avioliiton solmiminen on päätös, joka useimmiten perustuu tunteisiin, mutta sen solmimista voivat puoltaa myös järkiperäiset, jopa taloudelliset syyt kuten leskeneläke. Avioitumisen kynnyksellä on paljon pohdittavia käytännön asioita esteiden tutkinnasta juhlien järjestämiseen. Yhä useampi miettii kuitenkin avioitumispäätöksen tehtyään myös sitä, mikä se avioehto oikeastaan onkaan ja pitäisikö sellainen tehdä. Siinä missä avioehdon tekemistä on pidetty aiemmin kenties ainoastaan varakkaiden ihmisten tehtävänä, ovat asenteet vahvasti muuttumassa. Ihmiset ovat yhä enemmän perillä avioliiton taloudellisista vaikutuksista ja omat tai lähipiirin kokemukset vain vahvistavat sitä, että näistä vaikutuksista halutaan ainakin ottaa selvää ennen avioitumista.
Mitä avioehto sitten tarkoittaa?
Ennen avioitumista tai avioliiton aikana pariskunta voi solmia avioehtosopimuksen. Huomattavaa on, että avioehtosopimusta ei voi solmia enää avioeron tultua vireille. Avioliittolain 41 §: “Ennen avioliittoa tai sen aikana tekemässään avioehtosopimuksessa voivat kihlakumppanit tai puolisot määrätä, että avio-oikeutta ei ole sellaiseen omaisuuteen, joka jommallakummalla heistä on tai jonka hän myöhemmin saa. Samassa järjestyksessä voidaan sopia siitä, että puolisolla on avio-oikeus omaisuuteen, johon hänellä aikaisemmin tehdyn avioehtosopimuksen perusteella ei olisi sellaista oikeutta.”
Lähtökohta on, että jos avioehtoa ei ole, kaikki molempien osapuolten omaisuus on avio-oikeuden alaista. Avioliittolain 35 § on täsmennetty tätä peruslähtökohtaa: “Avio-oikeutta ei kuitenkaan ole omaisuuteen, josta avioehtosopimuksin taikka lahjakirjassa, testamentissa tai henkilövakuutuksen edunsaajamääräyksessä on niin määrätty, eikä myöskään siihen, mikä on tullut sellaisen omaisuuden sijaan. Jos sitä paitsi on määrätty, että avio-oikeutta ei ole myöskään tällaisen omaisuuden tuottoon, noudatettakoon tätä määräystä.”
Ositusperuste syntyy, kun toinen aviopuolisoista kuolee tai aviopari laittaa avioeron vireille. Edellä mainittua hetkeä kutsutaankin ositusperusteen syntyhetkeksi. Ositus voidaan tämän jälkeen toimittaa. Ositusperusteen syntyhetki määrittää sen omaisuuden, joka kuuluu ositettan omaisuuden piiriin. Myös omaisuuden tuotto ositusperusteen syntyhetken ja itse osituksen tekemisen väliseltä ajalta on ositettavaa omaisuutta. Ositettavaa omaisuutta on myös ositusperusteen syntyhetkellä olleen omaisuuden sijaan tullut omaisuus eli vaikkapa eron vireille tulon jälkeen (mutta ennen osituksen tekemistä) myydyn auton myynnistä saadut varat.
Osituksessa lasketaan puolisoiden nettovarallisuus yhteen ja sen säästö puolitetaan. Tällöin saadaan selville avio-osan suuruus. Kummankin puolison tulisi osituksessa saada avio-osan verran omaisuutta itselleen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kumpikin puoliso saa puolta kaikesta omaisuudesta, vaan yhä lähtökohtaisesti molemmat pitävät nimissään olevan omaisuuden ja tasingonmaksuvelvollinen maksaa toiselle tasinkoa. Avioliittolain 34 § toteaa, että “Se omaisuus, mikä puolisolla on avioliittoon mennessään, kuuluu edelleen hänelle. Niin ikään on hänen omaisuuttaan, mitä hän avioliiton aikana saa.” Valitettavan yleinen on kuitenkin ylläkin mainittu harhakäsitys siitä, että “erotessa puolisolle joutuu luovuttamaan puolet omaisuudestaan”.
Tasinko on siis se rahasumma tai omaisuuserä, joka toiselle osapuolelle täytyy siirtää, jotta molemmille jää yhtä suuri avio-osa.
Ositusta voidaan avioliittolain nojalla sovitella. Avioliittolain 103 b säätää osituksen sovittelusta: “Ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen sovittelua harkittaessa on otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.”
Miten tilanne muuttuu, jos puolisoilla on avioehto?
Jos puolisoilla on molemminpuolisesti täysin poissulkeva avioehto, ei avioeron tai toisen puolison kuoleman jälkeen tehdä ositusta vaan omaisuuden erottelu. Tällöin lähtökohtaisesti molemmat puolisot pitävät nimissään olevan omaisuuden. Tasinkoa ei makseta.
Miten avioehto laaditaan?
Avioehto tulee laatia kirjallisesti ja päivätä. Avioehto tulee molempien osapuolten allekirjoittaa ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistaa. Avioehto tulee myös rekisteröidä. Vaikka avioehdon tekisi ennen avioitumista, sen voi rekisteröidä vasta avioitumisen jälkeen. Tällä hetkellä avioehtosopimukset rekisteröidään maistraatissa. Hinta avioehdon rekisteröinnille on 55 euroa (vuonna 2016). Avioehtosopimus tulee voimaan vasta, kun se rekisteröidään.
Avioehtosopimuksen purkaminen tai muuttaminen tulee myös tehdä samassa yllä kerrotussa muodossa.
Erityisen huomattavaa on, että avioehto on paljon muutakin kuin muotomääräysten täyttyminen ja sen rekisteröinti. Tässäkin asiakirjassa muodon lisäksi yhtä merkityksellinen on sen sisältö. Alaikäisten ja muutoin edunvalvonnan tarpeessa olevien osalta, käänny aina ammattilaisen puoleen avioehtoa harkittaessa.
Millainen avioehto sitten voi olla?
Avioehto voi olla esimerkiksi osittain tai kokonaan poissulkeva. Eli se voi koskea puolisoiden koko omaisuutta tai esimerkiksi joitain omaisuuseriä. Avioehto voi olla molemminpuolinen tai toispuoleinen eli sillä voidaan sulkea pois molempien avio-oikeus tai esimerkiksi B:n avio-oikeus A:n omaisuuteen. Vaihtoehdoista kannattaa keskustella juridiikan ammattilaisen kanssa.
Aikaisemmin avioehdon saattoi laatia vain sekä eron että kuoleman varalle, ei jommankumman. Nykyään katsotaan, että avioehto voi myös olla voimassa vain avioeron varalta. Muutoksen toi korkeimman oikeuden ratkaisu 2000:100. Tämä ratkaisu kuitenkin koski edellä kerrotuin tavoin vain avioerotilannetta. Korkein oikeus ei itseasiassa käsitellyt ratkaisussaan sitä, voiko avioehtoa tehdä vain kuoleman varalle, siten että kuolintapauksessa avio-oikeutta ei olisi. Kannanottoja on ollut molemmista näkökannoista. Toisaalta on katsottu esimerkiksi, että Perintökaaren 17:1.1 seuraisi, että ehto ei ole pätevä (“Sopimus elossa olevan henkilön jäämistöstä on pätemätön.”) Toisaalta on taas todettu, että kysymys ei ole elossa olevan pesää koskevasta sopimuksesta ja se, mitä kyseisessä avioehdossa on mahdollisesti sovittu avioeron varalta, on perintökaaren kyseisen kohdan valossa merkityksetöntä. Kysymyksestä saisi kirjoitettua oman kirjansa, joten tässä tekstissä en mene syvemmin tähän problematiikkaan.
Ota yhteyttä Legal Loungeen ja sovitaan tapaaminen, jossa kartoitetaan teidän tilanteenne!
Author: Hanna Rahikka
…………………………………………………………………………………………………………………………………………………..
Perhe- ja perintöoikeudellisten blogien sarja on yleisluonteinen fiktiivisiin tapahtumiin perustuva katsaus johonkin yksittäiseen lain säännökseen ja toimii siksi ainoastaan ajatusten herättäjänä, ei neuvona tosielämän tilanteisiin.
