Lähisuhdeväkivalta on Suomessa vakava yhteiskunnallinen ja kansanterveydellinen ongelma. Lähisuhdeväkivalta loukkaa uhrin ihmisoikeuksia ja äärimmäisissä tapauksissa se johtaa jopa uhrin kuolemaan. Väkivallan uhreille tarjottavien palveluiden kehittäminen on ollut useiden eri hallitusten keskeisenä tavoitteena. Selvitysten mukaan palvelutarjonta on kuitenkin laadultaan ja laajuudeltaan hyvin vaihtelevaa ja palveluiden saatavuudessa on alueellisia eroja.

Lähisuhde- ja perheväkivalta jää helposti havaitsematta, koska niin uhrilla kuin tekijälläkin voi olla häpeän, syyllisyyden tai pelon vuoksi korkea kynnys kertoa väkivallasta ja hakea apua. Ammattilaisilta puolestaan puuttuu osaamista tunnistaa ja uskallusta puuttua väkivaltaan. Erityisesti silloin, kun kyseessä on lähisuhteessa koettu seksuaalinen väkivalta tai hyväksikäyttö, on kokemusten puheeksi ottaminen vaikeaa. Tutkitusti lapsiin, nuoriin, vanhuksiin ja vammaisiin kohdistuva väkivalta ja kaltoinkohtelu jäävät yleisesti piiloon ja sen uhrit vaille apua.

Laki ja kansainväliset sopimukset velvoittavat kuntia ja viime kädessä valtiota järjestämään palveluja lähisuhdeväkivallasta aiheutuviin tuen tarpeisiin. Väkivallan uhrien auttaminen on kunnissa poikkihallinnollista monialaista työtä.

Koska lähisuhdeväkivaltatilanteissa väkivallan tekijä on uhrille läheinen ja väkivalta on usein toistuvaa ja pitkäkestoista, teon vaikutukset voivat olla erityisen traumatisoivia. Tuen tarve tarkoittaa yleensä suojan, turvan ja kriisiavun tarvetta, ja tarpeen mukaan myös traumatietoisia mielenterveyspalveluita. Uhrin tuen tarve voi väkivallan aiheuttamien fyysisten ja henkisten vammojen hoitamisen lisäksi liittyä lapsen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin turvaamiseen, esimerkiksi avun järjestämiseen lasten huoltoon ja tapaamiseen liittyvissä asioissa erotilanteissa, toimeentuloon ja asumisen järjestämiseen.

Väkivallan uhri voi olla niin traumatisoitunut, ettei hän kykene yksin selviytymään käytännön järjestelyistä. Siksi palveluita on syytä kehittää asiakaslähtöisemmiksi niin, että usein hajanaiset ja siiloutuneet palvelut verkostoituvat väkivaltaa kokeneen asiakkaan ympärille. Monialaista, keskitettyä apua väkivallan uhrille tarjoaa vakavissa väkivaltatapauksissa ns. MARAK-toimintamalli. Lisäksi matalan kynnyksen palveluja ja varhaista puuttumista peruspalveluissa on kehitettävä. Joulukuussa 2016 käynnistyy Nollalinja-nimellä palveleva valtakunnallinen puhelin, josta lähisuhdeväkivallan ja seksuaaliväkivallan uhri saa apua ja neuvoja vuorokauden ympäri.

Raha-automaattiyhdistyksen tuella rahoitetaan myös useita järjestöjen tarjoamia erityispalveluita jotka tarjoavat tukea väkivallan uhrien ohella myös tekijöille. Rikosuhridirektiivin myötä väkivallan uhrien ohjausta poliisin toimesta tarjolla oleviin tukipalveluihin on parannettu. Keskeisimpiä avun tarjoajia lähisuhdeväkivallan uhrin näkökulmasta ovat Rikosuhripäivystys, Naisten linja, Tyttöjen talo, Ensi- ja turvakotien liitto, Tukinainen, Miessakit, sekä maahanmuuttajataustaisiin naisasiakkaisiin erikoistunut Monika-naiset Liitto. Tarjolla on apua myös tilanteessa, jossa itse pelkää käyttävänsä väkivaltaa läheistä kohtaan. Naisille suunnattua palvelua tarjoaa Maria Akatemia ja miehille useampikin eri järjestö, aiemmin mainittujen ohella mm. Lyömätön Linja Espoossa ry.

Martta October

Kirjoittaja on kehittämispäällikkö ja lakimies Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella vastuualueenaan lähisuhdeväkivallan vastaisten palvelujen kehittäminen.